Cardano (ADA) – uusi kryptosijoittajien kiinnostuksen kohde

0
941
Cardano (ADA) – uusi kryptosijoittajien kiinnostuksen kohde

Bitcoin ja ethereum ovat jo pitkään olleet suosittuja kryptovaluuttoja sijoittajien keskuudessa, mutta aika ajoin markkinoille tulee uusia tuttavuuksia. Cardano (ADA) on yksi näistä uusista digivaluutoista, joka pyrkii valloittamaan kryptosijoittamisen maailmaa. Se on monella tapaa samanlainen, mutta myös erilainen verrattuna muihin kryptovaluuttoihin ja tässä artikkelissa tutustummekin tämän uuden digivaluutan piirteisiin.

Mikä on cardano (ADA)?

Cardano perustettiin jo vuonna 2015 Charles Hoskinsonin toimesta. Hän on matemaatikko, jolla on jo valmiiksi paljon kokemusta kryptovaluuttojen parista, sillä hän oli ollut mukana perustamassa ethereumiakin. Hotkinson oli ammattilaisena huomannut, millaisia puutteita ethereumilla on ja hän päätti aloittaa projektin, jossa suunniteltaisiin parempi alusta, jonka pohjalle voisi muodostaa kryptovaluuttoja.

Kyseessä on siis ethereumin tapaan alusta, jonka pohjalta voi rakentaa erilaisia sovelluksia ja toivottavasti myös kryptovaluuttoja. Järjestelmä toimii perinteisesti lohkoketjuteknologian avulla, mutta kyseessä on paljon monitasoisempi ja tutkitumpi järjestelmä kuin mitä esimerkiksi ethereum on. Vaikka Cardanoa kehitetään edelleen, eikä sen pohjalle ole vielä rakennettu kovin monia sovelluksia, on kuitenkin odotettavissa, että se tulee muuttamaa kryptovaluuttojen maailmaa merkittävällä tavalla.

Miten cardano (ADA) eroaa muista kryptovaluutoista?

Cardanon pohjalle luotiin luonnollisesti oma kryptovaluuttansa nimeltään ADA, jota on tällä hetkellä markkinoilla liikkeellä noin 32 miljardia ja valuuttaa voi olla maksimissaan kierrossa 45 miljardia.

Cardanon rakenne eroaa esimerkiksi bitcoinin ja ethereumin rakenteesta ja suurin eroavaisuus löytyy valuutan tuottamisesta. Kun bitcoineja ja ethereumia pystyy tunnetusti louhimaan työtodistusprotokollan avulla, niin cardano käyttää Ouboros-järjestelmää, jossa panoksilla on suurempi rooli. Tämä tarkoittaa sitä, että kryptosijoittajan näkökulmasta cardano valuuttaa on viisampaa tallettaa kuin jatkuvasti myydä eteenpäin. Kun valuutan pitää lohkoketjussaan, tuottaa se korkoa ja näin ollen sijoittajan omaisuus kasvaa.

Cardano on siis järjestelmältään muun muassa bitcoinia energiaa säästävämpi. Bitcoinia louhitaan tunnetusti aivan liikaa ja se kuluttaa paljon sähköä. Kun on kannattavampaa tallettaa kryptovaluuttaa lohkoketjuun, ei valuuttaa tarvitse louhia koko ajan lisää.

Tavallaan cardano hyödyntää sekä bitcoinin että ethereumin ominaisuuksia, sillä sen lohkoketju muistuttaa bitcoinin lohkoketjua, mutta toisaalta sen päälle pystyy rakentamaan älysopimuksia ja hajautettuja sovelluksia, kuten ethereumissa. Näin se yhdistää molempien kryptovaluuttojen parhaat puolet ja tuo näin jotain uudenlaista kryptovaluuttojen maailmaan.

Miksi cardano on noussut suosioon sijoittajien keskuudessa?

Sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita cardano-kryptovaluutasta, sillä kyseessä on ammattilaisen suunnittelema järjestelmä, joka on monella tapaa parempi kuin muut kryptovaluutat. Moni kryptovaluuttoihin sijoittanut on ehkä ollut huolissaan vanhempien valuuttojen toimivuudesta, sillä usein varsinkin bitcoineja louhitaan aivan liikaa, jolloin kysyntä ei vastaa tarjontaa.

Cardano vastaa myös sellaisten sijoittajien tarpeisiin, jotka mieluummin tallettavat kryptovaluuttaa kuin myyvät sitä jatkuvasti eteenpäin. Jatkuva kryptovaluuttojen myyminen ja ostaminen kuluttaa paljon sähköä ja on sijoittajallekin turhan rasittavaa.

Tavallaan cardano muistuttaa enemmän perinteistä sijoittamista, jonka yhteydessä omia sijoituksiaan pystyy kasvattamaan tasaisesti. Toisaalta kyseessä on kuitenkin hyvin uusi keksintö, joka tulee vielä lähitulevaisuudessa kehittymään.

Miten cardanon kurssi on käyttäytynyt?

Cardanon kurssi perustuu kysyntään ja tarjontaan eli siihen, miten paljon kryptovaluutan lohkoketjua käytetään. Lähiaikoina tämä kryptovaluuttan kurssi on noussut muiden suosittujen digivaluuttojen rinnalle, mutta toki se vaihtelee myös aika ajoin.

Vaikka cardanon kurssi on viime aikoina tasaisessa nousussa, mutta ei kannata olettaa, että tilanne olisi aina näin hyvä. Sijoittajan pitää olla aina valmiina yllätyksiin ja pörssikurssien muutoksiin. Kryptovaluuttoihin ei siis kannata sijoittaa, ellei ole jo aikaisempaa sijoituskokemusta, tai jos ei ole tutustunut digivaluuttojen perusteisiin.